ULKOILUHAASTE & KUVAUSKILPAILU

Ympäri maailmaa on tänä vuonna eletty poikkeuksellisissa oloissa. Eristys ja sosiaalinen etäisyys on muuttanut melkein kaikkien meidän arkea. Kun tekemistä on vähän, ulkoilun ja yhdessä olon merkitys on kasvanut. Halusimmekin nähdä, miten te vietätte näitä hetkiä ja siksi järjestimme kuvauskilpailun aikaisemmin keväällä.

Vaikka normaaliin ei vielä ole syytä palata, virallisesti poikkeusolot ovat päättyneet ja on aika julkaista kilpailun satoa ja sen voittaja. Voittaja saa ulkoiluun sopivan Kauneven tuotesetin.

 

Pyysimme kertomaan kuvalla tai videolla, mistä sinä nautit ulkoillessa. Mitä teet tai mitä teette yhdessä perheesi kanssa ulkona tänä eristyksen aikana? Saimme monia ihania tunnelmia, joista alla näet otoksen satunnaisessa järjestyksessä sekä kilpailun voittajan. Kuvista välittyy kevätluonnon herääminen sekä siitä nauttiminen ja tekemisen riemu. Arvioinnissa painotettiin tunnelmaa, aitoa elämää ja luontoyhteyttä.

Lämmin kiitos kaikille osallistujille ja kuvia lähettäneille!

Kilpailun voittajakuva

Voittajaksi valikoitui kuva nimimerkiltä Armas 4v. ja Sulo 1,5v.

He osallistuivat kuvakollaasilla, jossa esittelevät pihahommia, joista nauttivat eristysaikaan. Kollaasista välittyy touhu ja ilo, jonka heräävä kevät ja keväiset pihatyöt saavat aikaan. Aitoa tekemisestä ja ulkoilusta nauttimista parhaimmillaan!

Onnea voittajille!

Tunnelmia eristyksen ajalta

Iloisia kesäisiä ulkoiluhetkiä!

#kauneveulkoilu

0